Raskaus

Raskauspahoinvointi – miten helpottaa oloa?

Raskauspahoinvointi

Raskauspahoinvointi on yleistä ja jonkinlaista kuvotusta tai huonoa oloa tuntee suurin osa raskaana olevista naisista jossakin vaiheessa raskautta. Usein huonovointisuus ajoittuu erityisesti alkuraskauteen ja helpottaa ensimmäisen raskauskolmanneksen päätyttyä. Pahoinvointi saattaa vaivata eniten aamulla, illalla tai läpi päivän. Kaikilla raskaana olevilla pahoinvointiin ei liity oksentelua, eikä osalla ole lainkaan pahoinvointia raskausaikana. Joissakin tapauksissa pahoinvointi ja oksentelu on kuitenkin runsasta ja jatkuu läpi raskauden. Tällöin kyseessä on usein runsas raskaudenaikainen oksentelu, josta käytetään termiä hyperemesis garvidarum. Se on kuitenkin harvinaista ja esiintyy vain noin 1 % raskauksista.

Raskauspahoinvoinnin syytä ei tiedetä tarkasti. Syiksi on esitetty esimerkiksi raskauden aiheuttamia hormonaalisia ja psyykkisiä muutoksia kehossa sekä ruoansulatuselimistön, tasapaino-, maku- ja hajuaistin toiminnan muutoksia. Raskauspahoinvointi on kuitenkin harmitonta, vaikkakin ikävää. Myös ummetusta ja närästystä voi esiintyä raskausaikana.

Miten voin helpottaa oloani?

Syödä kannattaa säännöllisesti pieniä annoksia ja valikoida sellaisia ruokia, mitkä aiheuttavat mahdollisimman vähän pahoinvointia. Usein voimakkaasti maustetut, rasvaiset ja happamat ruoat voivat pahentaa oloa. Myös kahvin käyttöä kannattaa vähentää. Muuten nesteitä on kuitenkin juotava riittävästi; vettä kannattaa juoda vähintään kaksi litraa vuorokaudessa. Tyhjällä vatsalla pahoinvointi voi voimistua, mikä osaltaan selittää sitä, miksi pahoinvointi voi painottua aamuun. Taskussa ja yöpöydällä kannattaa pitää pieniä välipaloja. Jos kylmät ruoat ja juomat tuntuvat maistuvan paremmin, voi esim. smoothieta tai hedelmäsoseita pakastaa jääpala- tai mehujäämuotteihin valmiiksi pikkupaloiksi.

Ummetukseen auttaa usein mm. nesteiden runsas tankkaaminen, kuitupitoinen ruokavalio ja magnesiumlisä. Närästykseen voi tilapäisesti käyttää raskausaikaan sopivia lääkkeitä. Pahoinvointiin lääkityksestä ei ole usein apua.

Ruokavalion lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, että välttelee mahdollisuuksien mukaan ärsyttäviä hajuja, tuoksuja ja makuja sekä ulkoilee, liikkuu ja nukkuu riittävästi ja pyrkii välttämään stressiä. Jo ennen raskautta aloitettu monivitamiinivalmisteen käyttö voi vähentää pahoinvointia. Erityisesti B6-vitamiinilla sanotaan olevan lieventävä vaikutus pahoinvointiin. Joskus kuitenkin myös vitamiinivalmisteet voivat saada pahoinvointia aikaan (esim. rauta voi aiheuttaa pahoinvointia tai muita vatsaoireita). Sen vuoksi monet valmisteet kannattaa ottaa ruokailun yhteydessä, eikä tyhjään vatsaan. Tarvittaessa voi kokeilla vaikka useampaakin eri valmistetta löytääkseen niistä itselleen parhaiten sopivan.

Jotkut saattavat saada apua myös piparminttuöljystä, jolla tiedetään olevan pahoinvointia lievittäviä vaikutuksia. Helppona helpotuksena voi käyttää esim. luonnollisia piparmintun tuoksuisia pesuaineita arkiaskareissa tai eteerisiä öljyjä, joita löytyy myös Kiehdon tuotevalikoimasta. Virallisesti yrttiteevalmisteita ei Suomessa suositella raskaana oleville, mutta oman harkinnan mukaan voi kokeilla myös luomulaatuista piparminttuteetä silloin tällöin tai lyhyenä kuurina pahoinvoinnin aikana. Runsaaseen tai jatkuvaan käyttöön piparminttuteetä en suosittele.

Myös akupunktiosta ja -painnannasta, vyöhyketerapiasta tai hieronnasta voi saada apua huonoon oloon. Ranteessa on mm. pahoinvointia helpottava piste, jota voi itse painaa vaikka bussia odotellessa, kokouksessa istuessa tai lasta nukuttaessa. Samaa pistettä varten on kehitetty myös pahoinvointirannekkeita. Hyvät kuvalliset ohjeet pisteen paikantamiseen ja paljon muutakin hyödyllistä tietoa raskauspahoinvoinnista löytyy täältä.

Ulkomaisissa lähteissä suositellaan usein inkiväärituotteita pahoinvoinnin helpottamiseksi, mutta Suomessa ikiväärivalmisteita tai -teetä ei suositella raskaana oleville sen mahdollisten haittavaikutusten vuoksi. Inkiväärin normaalia maustekäyttöä ei ole erityisesti vältettävä.

Joskus myös vaihtelu ja pieni irtiotto arjesta, kuten miniloma, voi helpottaa huonoa oloa. Etenkin jos huomaa pahoinvoinnin alkavan jonkin tutun asian tai paikan yhteydessä, voi matka katkaista mielleyhtymän aiheuttaman pahoinvointikierteen. Esimerkiksi hammasharjan näkeminen voi laukaista huonon olon, jos pahoinvointi on aikaisemminkin ajoittunut juuri hampaiden pesun aikoihin.

Lähteet ja lisätietoa aiheesta löydät mm. seuraavien linkkien takaa.

Terveyskirjasto.

Lopu jo.

Reipas, rakas raskaus. Kaisa Jaakkola 2015.

1 thought on “Raskauspahoinvointi – miten helpottaa oloa?

Vastaa