Raskaus

Varhaisultra – vastauksia yleisimpiin kysymyksiin

Milloin varhaisultraan?

Varhaisultraan kannattaa hakeutua aikaisintaan raskausviikoilla 7+. Silloin raskaus pystytään useimmiten varmistamaan. Paras aika varhaisultralle on noin raskausviikoilla 8-10. Jos varhaisultraan menee liian varhaisessa vaiheessa, voi raskaus jäädä ensimmäisellä kerralla varmistamatta. Yleensä raskausviikoilla 5-6 voidaan kohdussa nähdä raskauspussi ja mahdollisesti myös ruskuaispussi. Nämä ovat raskauden ensimerkkejä, mutta eivät vielä kerro koko totuutta. Jotta raskaus voidaan varmistaa, halutaan nähdä ensimmäisten merkkien lisäksi vauva ja syke. Vauvan sydän alkaa sykkiä kohdussa raskausviikolla 6+.

Mitä varhaisultrassa tehdään?

Varhaisultrassa tarkastetaan, että raskaus on kohdunsisäinen. Sen lisäksi halutaan nähdään vauva ja sydämen syke sekä mitata vauvan pituusmitta, jonka perusteella arvioidaan raskauden kesto viikkoina. Edellä mainittujen lisäksi ultrassa katsotaan, montako vauvaa kohdussa nähdään.

Miten varhaisultra tehdään?

Kiehdossa varhaisultra voidaan tehdä ensin vatsan päältä ja sen jälkeen tarpeen mukaan alakautta. Kun ultrataan vatsan päältä, rakon on hyvä olla täysi. Eli ultraan kannattaa tulla käymättä juuri ennen vessassa. Täysi virtsarakko parantaa näkyvyyttä.

Miten raskauden kesto lasketaan?

Raskausviikot lasketaan edellisten kuukautisten perusteella. Netissä on monia raskauslaskureita, joihin syötetään edellisten kuukautisten alkamispäivä. Myös kuukautiskierron pituus ja säännöllisyys vaikuttavat raskauden kestoon. Jos kuukautiskierto on pitkä tai epäsäännöllinen, voi todellinen raskauden kesto heittää jopa viikkoja laskurin näyttämästä kestosta.

Yksi raskauslaskuri löytyy mm. täältä.

Varaa aika varhaisultraan helposti ja nopeasti ajanvarauspalvelussa.

Vastaa